Päiväys ja aika la 1.6.2019, 16:00 - 18:00 |
Tapahtumapaikka Seitsentähtisali, Uudenmaankatu 33, Helsinki |
Anna Greus; Vaihtuvan taidenäyttelyn avajaiset Uudenmaankatu 33:n tiloissa kello 16-18
Unitarha-teossarjani lähtökohtana ovat unimaailmat, henkisyys sekä yliluonnollisiksi miellettävät ilmiöt, joita kuvailen ja esitän luonnon kauneuden avulla. Kuvieni visuaalinen inspiraatio on peräisin aave- ja ufokuvista, mikä näkyy esimerkiksi heijastuksenomaisina, utuisina, toisintuvina efekteinä. Valokuvissa käyttämäni tekniikat ovat analogisia; tietokonetta olen käyttänyt lähinnä värien ja kontrastien säätämiseen.
Teossarjani yhteyteen kuuluu rekvisiittana pieni kaleidoskooppi, jonka tuon paikalle näyttelyn ajaksi. Kaleidoskoopin viereen jätän lapun, jossa kerron lyhyesti tästä optisesta laitteesta ja kehotan lukijaa/katsojaa testaamaan sitä itse. Näyttelyn teokset ovat myytävänä.
Unitarha-teossarja on ollut aiemmin esillä Oulussa (Pohjoinen valokuvakeskus, 29.10.–25.11.2018) sekä Ruotsissa (Studio Jala, Haparanda 1.–31.3.2019). Sarjan suurin teos, Kosmos, voitti juuri kultaa laajassa Finnish Photo Awards -valokuvakilpailussa. Kosmoksen myötä minulle avautui paikka Suomen maajoukkueesta kansainvälisessä valokuvakilpailussa (World Photographic Awards 2020).
Lämpimin kiitoksin
Anna K. Greus
valokuvaaja