Universumin laulu / Siljahelinä

Universumin laulu

Musiikki- ja tunnevyöhyketerapiapalvelut

Kuva: Siljahelinä / Kolin vaaramaisemissa

”On toiveeni tää kallehin, et valo minussa virtaa,

et’ sieluni pääsee äänehen ja Luojani tahto tapahtuu. (S.h.)

Olen laulanut lapsesta saakka – se on luontaisin ilmaisukanavani.

Olen ammatiltani musiikin perusteiden opettaja ja siinä tehtävässä tulin rajoittaneeksi laulamisen hyvin pitkälle työni ehdoille. Noin kolmekymmentä vuotta alalla oltuani, rohkaistuin ottamaan uusia askelia: Jäin vuorotteluvapaalle – etsiskelin itseäni uudelleen ja päätin antaa itselleni paremmat mahdollisuudet omaehtoisen musiikkisuhteen toteuttamiseen, joka kaipasi minussa eläväksi tulemista. Luovuin osasta opetustuntejani ja perustin tämän sivutoimisen yritykseni – Universumin laulu.

Olen viime aikoina paneutunut meditatiiviseen laulamiseen äänimaljani kanssa.

(Vuorotteluvapaalla ollessani) lähdin opiskelemaan myös tunnevyöhyketerapiaa®. Kiinnostukseni tätä hoitomuotoa kohtaan syttyi sen perusajatuksesta, jonka mukaan ihmisen elinkaareen liittyvät tunnetraumat ovat alkusyy monille kehon tai/ja psyyken oireille. 

Tunnetraumat (eri kokoiset) jättävät kehoomme muistijälkiä erilaisten, jopa kroonistuvien vaivojen muodossa. Kun tunnetraumat avaavien hoitojen myötä tiedostetaan, uskalletaan kohdata ja sanoittaa, vyyhti alkaa vähitellen purkautua.

Kuva: Anita Suvanto

Aloitin tunnevyöhyketerapiaopinnot Kairon Instituutissa keväällä 2021 sen perustajan, Antti Pietiäisen johdolla. Takana on useita kursseja lukuisine harjoitushoitoineen ja tässä vaiheessa opintoja meillä on kouluttajan lupa ryhtyä antamaan opiskelun kohteena olleita hoitoja opiskelijahinnoin.

*******

Palveluihini kuuluvat tällä hetkellä meditatiiviset musiikilliset tuokiot, rentoutushoidot, intuitiivisesti hoitava musiikki sekä tunnevyöhyketerapiahoidot.

Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan palveluihini!

https://www.universuminlaulu.com/

Työpäiväni Lootuskukan huoneella ovat:

parittomien viikkojen torstait

– parillisten viikkojen sunnuntait.

Ajanavaraus löytyy sekä kotisivuiltani (yllä) että täältä:

https://vello.fi/universuminlaulu/

Voit varata ajan myös sähköpostitse – siljahelina22@gmail.com – tai puhelimitse 0456385832 (Jos en pysty vastaamaan, jätäthän ystävällisesti tekstiviestin niin otan yhteyttä saman päivän aikana.)